Tuttu juttu: pitkä ajomatka takana ja ruokaa on pakko saada. Keskellä yötä vaihtoehtoina ovat lähinnä huoltoasemat ja hampurilaispaikat, joista ensimmäiset ovat huomattavasti helpommin saatavilla.

Yöaikaan tarjolla olevien annosten määrä on luonnollisesti minimoitu ja vaihtoehtoina on uppopaistettua, uppopaistettua ja rasvassa tiristettyä. Pastaa tai salaattia ei niitäkään löydy. Kaiken lisäksi perunavaihtoehtoja on yön ajaksi karsittu ja terveellisemmän muusin kanssa kestäisi pidempään. Vartin viive keskiyöllä tuntuu iäisyydeltä, joten ei voi mitään - lehtipihvi ranskalaisilla ilman suolaa kuulostaa järkevimmältä vaihtoehdolta.

Monien yötyötä tekevien ja etenkin autoilijoiden keskuudessa ongelma on tuttu. Lihapiirakka, taskari, pyttipannu, kanakori ja kaverit ovat helposti saatavilla. Omat ajatukseni ohjautuivat Morgan Spurlockin Super size me -dokumentin viestiin hampurilaisten addiktoivista aineosista. Oli näitä tai ei, tiedän tunteen. Olen hampurilaisfriikki ja tuskin olen yksin tunteen kanssa. Joskus vain tulee tunne, että hampurilainen on saatava, eikä mikään muu auta siihen hätään. Ei edes pitsa.

Helposti tulee hampurilaista tilatessa otettua koko ateria. Ranskalaisia usein ei tee edes mieli, mutta kun on kerran tilattu niin nekin on syötävä. Limsaa on aina liikaa ja kun haluan aina sen keltaisen vaihtoehdon, ei siitä ikinä ole kevytversiota olemassa. Kolalla on markkina-asema ja siitä löytyykin usein parhaassa tapauksessa kolme versiota. Osaisinkin jatkossa tilata vain hampurilaisen ja tehdä niin kuin nuorena: vaihtaa juoman mehuun tai veteen.

Pääsin kuin pääsinkin perille viime yönä. Kamala ajokeli, mutta onneksi oli aikaa ja malttia ajaa varovasti.

Super size me -dokumentti löytyy paitsi kaupoista, myös You tubesta.